Jos teos olisi ruokapöytä, olisi se kovin pieni ja todennäköisesti tyhjä. Teoksen antama kokonaiskuva on kovin surullinen: se kertoo natsien miehittämästä Kreikasta pienen siviilipojan, Petroksen, näkökulmasta. Mitä pidemmälle teosta lukee, sitä enemmän ruokapöytä lahoaa ja lopulta murtuu käsiin. Loppu on kuitenkin onnellinen natsivallan kaaduttua, eli vaikka ruokapöytä lahosikin, ei ruoka kuitenkaan loppunut kesken.
Jos teos olisi tehokas lääke, se auttaisi masennukseen ja sydänsuruihin. Teoksessa Petros joutuu elämään niin hirveissä oloissa, että pienten ongelmien kanssa painiskeleva ihminen joutuu lukiessaan miettimään elämän oikeaa arvoa. Lievään masennukseen tätä teosta parempaa lääkettä ei ole vielä keksitty.
Matkakohteena teos on kieltämättä erittäin mielenkiintoinen: kaikki varmasti haluaisivat nähdä toisen maailmansodan aikaista elämää siviilin näkökulmasta. Jos teoksen aikakauteen mentäisiin lentokoneella, olisi lento todennäköisesti täynnä. Normaalin pakettimatkan kesto olisi varmaankin kaksi viikkoa, ja se sisältäisi aamiaisen lisäksi yösijan jossakin hyvässä majapaikassa. Itse ainakin olisin kiinnostunut tämänkaltaisesta matkasta, jos se ei olisi kovin kallis.
Teoksesta voisi keksiä loputtomasti vertauskuvia, mutta omasta mielestäni parhaiten teosta kuvaa koulunkäynti: koskettaa jokaista, menee välillä yli ymmärryksen, nostaa tunteet pintaan ja lopulta palkitsee. Ehkäpä juuri sen takia pidänkin tätä kirjaa koskettavana ja läheisenä.
